“Tämä on minun kotini.
Mutta tämä ei ole koti.
Ei tämä ole minun sänkyni
eikä tuo ole minun tuolini.
Ei tämä ole minun pöytäni
eikä tuo ole minun hyllyni.
Kaikki tavarat on lainattu,
tämä koti on pelkkä lainakoti.”

Aysha on saapunut yksin vieraaseen maahan, Suomeen. Hän asuu vastaanottokeskuksessa muiden lasten kanssa.
Joskus muut lapset sanovat jotain tyhmää ja Aysha ei löydä sanoja vastatakseen. Ympärillä olevat aikuiset ovat ystävällisiä ja yrittävät parhaansa, laittavat ruokaa ja syövät yhdessä Ayshan kanssa, juttelevat ja silittävät Ayshan hiuksia. Mutta he eivät ole äiti. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Kukaan ei edes voi olla äiti, koti-ikävä ja anjero-letun tuoksu elää edelleen Ayshan muistoissa.

Melankolinen, kaunis kuvakirja kertoo pienen tytön haavoista, jotka eivät koskaan katoa tai parane.