Erkki Pirtola (1950-2016) oli boheemi taidevaikuttaja ja väsymätön marginaalitaiteen puolestapuhuja, mutta hän oli myös lahjakas taiteilija, mystikko ja merkittävä suomalainen ajattelija. Pirtola näki taiteessa valtavia yhteiskunnallisen muutoksen voimavaroja. Hän uskoi beuysiläiseen ”sosiaaliseen veistokseen” – taiteeseen, joka yhdistää taiteilijat ja ihmiskunnan yhteiseen, koko elämänmuotomme mullistavaan prosessiin. Häivähdyksen siitä hän koki nähneensä taiteilijaryhmä Ö:n aktioissa, omassa taidekoulussaan ja Kangasniemellä järjestetystä Suomen Aino -tapahtumassa.

Taidekoulutus ja taidemaailman rakenteet eivät Erkki Pirtolan mukaan tukeneet todellista taiteilijuutta. Hän näki taiteilijoiden sopeutuvan kritiikittä akateemisiin hierarkioihin ja keskinäisen kilpailun järjestelmään. Pyyteetön luovuus löytyi ITE-taiteesta, mutta se oli tuomittu järjestelmän ulkopuolelle. Sosiaalinen veistos ei voinut näissä oloissa toteutua. Olisiko kaikki voinut mennä toisin, jos Pirtolaa olisi kuunneltu – taide olisi pelastunut ja koko maailma säteilisi nyt hänen aavistamaansa valoa?