Tônu Ônnepalu on yksi tunnetuimmista virolaisista nykykirjailijoista. Hän on julkaissut teoksiaan myös salanimillä Emil Tode ja Anton Nigov. Aiemmin häneltä on ilmestynyt suomeksi romaanit Enkelten siemen (1994, suom. Juhani Salokannel), Joonatanin tarina (1998, suom. Juhani Salokannel), Paratiisi (2017, suom. Jouko Väisänen) ja runovalikoima Kirje maalta (2011, suom. Raija Hämäläinen).

Onnepalun neljäs runokokoelma Moot (Mitta) ilmestyi vuonna 1996. Teoksen suomentaa Katja Meriluoto, joka on aiemmin kääntänyt muun muassa Jaan Kaplinskia, Elo Viidingiä ja Mathuraa. Kirjan laajuus on noin 90 sivua. Teoksen ulkoasusta vastaa Terhi Adler. Kirjassa on myös virolaisen kirjallisuudentutkija Mart Velskerin kirjoittama esipuhe, jossa valotetaan Tonu Onnepalun tuotantoa. Kirja ilmestyy maaliskuussa 2019.

Mitta on kirja rakkaudesta, seksuaalisuudesta, syyllisyydestä ja siitä vapautumisesta. Se linkittyy saumattomasti länsimaisen kulttuurin peruspilareihin. Teos tuo mieleen Walt Whitmanin runon Laulu itsestäni teoksessa Leaves of grass. Kristinusko, antiikin kulttuuri, Jung, kvanttifysiikka – kaikilla näillä on roolinsa runoelmassa.

Mitta alkaa lähes post-apokalyptisesta näystä keväisellä merenrannalla. Mystiikka, jonka hämärään paisteeseen koko teos kietoutuu, ei käy lukijalle ylivoimaiseksi, sillä kirjoittaja palaa aina kielellisten ja käsitteellisten vyörytysten jälkeen konkreettiseen, arkeen, tähän ja nyt: pihalle katajapensaan varjoon lukemaan kirjaa tai ullakkokerroksen suunnitelmaa luonnostelemaan. Juuri niin kuin sävellyksessäkin on koskensa ja suvantopaikkansa.