Numero keskittyy tarkastelemaan abstraktia kirjallisuudessa ja runoudessa. Mitä abstraktius tarkoittaa suhteessa kirjoitettuun kieleen? Entä millaisia muotoja abstrakti voi kirjallisuudessa saada? Mikä on kielen suhde representaatioon, ja tarvitseeko kielen ylipäänsä representoida?
Eräänlaisen alkusysäyksen numeron synnylle antoi Päivi Mehtosen teos Abstraktin kirjallisuuden loisto ja kurjuus (Poesia 2022). Tätä sysäystä jatkaen numero sisältää Mehtosen käännökset abstraktin kirjallisuuden suunnannäyttäjä Carl Einsteinin Bebuquin-romaanin alusta sekä yhdessä Sami Sjöbergin kanssa suomennetusta “Vathek”-esseestä. Omilla tavoillaan numeron aihetta lähestyvät Maria Savelan ja Henrik Pathiranen runot sekä Kristian Blombergin erästä Harry Salmenniemen hapaksanttia abstraktia käsittelevä essee.
Useimmiten abstraktista kuulee puhuttavan kuvataiteen kohdalla, ja juuri tämän puheen merkityksiä Harri Mäcklin aukoo esseessään. Abstraktilla taiteella on kyky kiinnittää kokijan huomio paitsi itse kokemukseen ja sen rakenteisiin, myös kullekin taiteenlajille ominaisiin keinoihin ja muotoihin. Tulilanka-palstalla luodataan tanssitaiteen suhdetta kirjoitukseen.
Kritiikkiosastossa tarkastellaan mm. tuotteliaiden Virpi Alasen ja Karri Kokon uusia teoksia sekä sukelletaan avantgarden ja dadan maailmoihin.