Mitä tehdä, kun rakas ukki on kuollut ja ukin talo pitää tyhjentää, uurna valita sekä hautajaiset järjestää – ja samaan aikaan parisuhde osoittaa kriisiytymisen merkkejä ja niin sanottu työelämä vaatii omansa? Tähän kysymykseen haarukoi vastausta Turusen teoksen valloittava kertoja, joka on perinyt ukilta arkkitehdin ammatin ja hiukan muutakin. Kertoja yrittää suoriutua kaikesta täydellisesti vain huomatakseen, ettei mistään voi suoriutua täydellisesti.

Ukin taloa tyhjennettäessä ei tapahdu tyhjenemistä, vaan päälle vyöryy herrakerhoja, pukukangasta, piirustusrullia, sabluunoita, leivoskuitteja, kilometritolkulla kaitafilmiä. Ahtaalle joutunut kertoja luotaa suhdettaan tärkeään sukulaiseen; toinen jalka marginaalissa hän vastustaa ukin konservatiivisuutta mutta joutuu myöntämään, että osa arvoista virtaa sukupolvissa eteenpäin.

Eeva Turunen tekee uudella teoksellaan romaanitaiteelle saman kuin palkitulla esikoisteoksellaan Neiti U novellitaiteelle: taivuttaa sen täysin omakseen. Suvereenin kielenkäyttäjän monipuolisella proosatyömaalla kipu murtuu nauruksi.