Tuija Välipakan kuudes runokokoelma vie lukijansa saareen ja saaressa mökkiin, isältä perittyyn. Saaressa asuvat muistot ja lapsuus, valo ja varjo – ja isäkin yhä, sillä tavalla kuin kuolleet rakkaat omissa paikoissaan asuvat.

Saari josta olen poissa on yhtä aikaa haikea ja vimmainen runokokoelma, jonka sivuilla aikakäsitys uudistuu ja elämä ja kuolema solahtavat saumattomasti samojen säkeiden sisään. Muistoissa isä ja saari sekoittuvat toisiinsa, menneet vuosikymmenet kahahtelevat puissa, narisevat airojen hankaimissa ja lyövät lieskoina laiturin
alta. Kaupungin kaduillakin saari kulkee mukana, poissaolona, kadonneiden aikojen peilinä.